15%

Northern Viking Karhun käpälä kaulakoru 60 cm

69,90  59,42 

Karhu
Läpikäymättömän metsän havupuut
sekoittuvat märän kiven ja mullan tuoksuun. Pimeässä metsässä vaeltaa
ihmisen hahmo. Kuu loimuaa tummansinisellä taivaalla iskien hopeisia
valokiiloja unettavien saniaispuskien joukkoon. Hahmo pysähtyy.
Viimeinen käpälänjälki. Hän on seurannut niitä koko illan aistien
susien, kettujen ja musitkanvarpujen varjoissa vaanivien kyiden
läsnäolon. Mutta nyt hän on perillä. Hän nostaa katseensa ja näkee
edessään valtavan, maalauksin koristellun kiven. Kuun valossa kivellä
näyttäisi olevan muinaisen karhun kasvot. Kivelle on uhrattu, sitä on
samaan aikaan pelätty ja himoittu. Hahmo polvistuu. “En tiedä miksi
minulle osoitettin maagiset jäljet varvikoiden keskellä, mutta jätin
tupani lämmön ja laulusta iloitsevat ihmiset ja seurasin niitä. Nyt olen
tässä. Tapahtukoon tahtosi mukaan”, hän sanoo. Samalla kiven pinnalla
vilahtaa omituinen valo. Hahmo astuu rohkeasti lähemmäs. Riipus, hän
ymmärtää. Se on hopeaa, ja sen keskellä on nelikyntisen hallitsijapedon
sinetti, käpälänjälki. Hahmo nostaa korun kaulalleen. Hän tietää. Hänet
on valittu kantamaan karhun väkeä.

Vain 1 varastossa

Lisää toivelistaan
Lisää toivelistaan

Kuvaus

Northern Viking Jewelry-riipus tyylikkäällä King Chain-ketjulla (Kuningasketju).
Riipus sekä ketju on valmistettu kestävästä 316L Teräksestä.

Riipuksen mitat:
– Korkeus: 5,3 cm (Ilman Lenkkiä)
– Leveys: 4,3 cm
– Paino: 61 g
– Materiaali: 316L Kirurginteräs
– Riipuksen lenkistä mahtuu 1,2 cm paksuinen ketju

Ketjun mitat:
– Paksuus 0,6 cm
– Pituus: 60 cm
– Paino: 82 g

Riipus ja ketju toimitetaan uniikissa Northern Viking Jewelry-Juuttipussissa.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.