Moi! Täällä kirjoittelee Sunkorun uusi harjoittelija, 19-vuotias Ellamari Saarnio. Harjoitteluaikani kestää tammikuun alkuun saakka ja täällä olen jo kerennyt näyteikkunoita järjestelemään ja tutustumaan hieman liikkeen tarjontaan. Opiskelen siis jalometallialaa Oulussa. Olen sitä reilun vuoden käynyt ja valmistuminen häämöttää ensivuoden keväällä.
Ala alkoi kiinnostamaan yläasteen loppupuolella. Mielessäni näin jo itseni pienessä verstaassa tekemässä koruja sinne hamaan tulevaisuuteen asti. En oikeastaan tiennyt, millaista tämä ala todellisuudessa olisi, mutta annoin haaveilujeni jatkua, päädyinkin lopulta lukioon. Pari vuotta pyörittelin mielessä jalometallialaa ja vihdoin, pitkän harkinnan jälkeen, koin olevani tarpeeksi valmis vaihtamaan suuntaa elämässäni. Laitoin hakemuksen sisään ja jäin jännityksellä odottamaan tulosta.
Ennen hakemustani päällimmäinen kysymykseni oli, että onko tämä järkevää. Lähteä alalle, josta en välttämättä ikinä saisikaan töitä tai ala osoittautuisikin aivan vääräksi minulle. Olisin taas tilanteessa, jossa päätöksiä olisi tehtävä. Melkein sanomattakin selvää, että etenkin silloin, olin todella huono päätösten kanssa. Samaan aikaan vaakakupissa painoi se haavekuva päässäni.
Pääsin kouluun ja hyppäsin aivan toisenlaiseen oppimisympäristöön. Koneen äärestä verstaan pöydän eteen. Oli virkistävää ja vapauttavaa opetella uusia kädentaitoja. Alaan tutustuminen lähti liikkeelle aivan perusteista, sahasta ja viilasta. Koin ensimmäisestä päivästä lähtien olevani oikeassa paikassa. Päivät kulkivat hujauksessa ja olin innoissani. Tajusin olevani askeleen lähempänä sitä unelmaa, jota olin päässäni pyöritellyt useamman vuoden.
Yksi näyttötyöni, jossa juurikin ne unelmat olivat inspiraationi muotoiluprosessissa. Jokainen kivi tai helmi kuvastaa unelmia, rohkeutta, iloa ja kauneutta. Yhdessä ne muodostavat elämän kuplivan matkan, jossa on iloittava niistä pienistäkin askeleista kohti unelmia.
UNELMA. -@ellamarijewellery-
Tässä viimeisin työni, joka toki on vielä hieman kesken. Halusin tuoda sormukseen merellistä tunnelmaa. Koru kertoo rauhallisesta, luottavaisesta kaipuusta.
Kaipuu purjeveneen keinuvaan kyytiin
sen heijailevaan otteeseen
ja kajuutan hämärään kajoon
aaltojen loiskeeseen
ja kepeään tuulenvireeseen
-Ellamari
KAIPUU. -@ellamarijewellery-
Mitä valmistumisen jälkeen? Edelleen olen innoissani tästä alasta. Koen olevani onnekas, kun olen näinkin nuorena löytänyt oman jutun ja unelmia, joita seurata. Seuraava tavoitteeni on päästä suorittamaan kultasepän ammattitutkinto ja sitä kautta kehittämään entisestään taitojani. Unelmani omasta yrityksestä ja korujen tekemisestä seuraa minua edelleen ja pala palalta siitä tulee yksityiskohtaisempi, sekä samalla todellisempi. Olen vielä taipaleeni alussa, enkä voi varmaksi sanoa, mihin elämä minua johdattaa. Nämä muutamat vuodet sieltä lukion alusta tähän päivään ovat opettaneet minulle sen, että unelmissa on voimaa. En pidä kliseisistä sanonnoista, mutta usko itseensä ja unelmiin voi johdattaa sinua mitä mahtavimpiin kokemuksiin <3
– Ellamari
Mikäli haluat seurata matkaani, ota tilini seurantaan Instagramin puolelta nimimerkillä @ellamarijewellery <3