Nikama

Nikama
Nikama – suomalainen design ja lifestyle brändi vuodesta 2009. Maailman puhtaimmalla jaloteräksellä on pohjoisen sielu, ylpeä ja periksiantamaton. Jokainen Nikaman tuote on kertomus sinnikkyydestä, intohimosta ja rohkeudesta. Näitä asioita toivomme tuotteidemme välittävän myös sinulle. Nikama Design on suomalainen design ja lifestyle -brändi, jonka tuotevalikoima muodostuu jaloteräksisistä sisustus-, koru- ja lahjatuotteista. Nikama Design on perustettu 2009. Yhtiön filosofia on kaunis ja koskettava. ”Alusta alkaen arvojemme keskiössä ovat olleet ihmisyys, yhteenkuuluvuus ja välittäminen. Samoihin aatteisiin meidän on ollut helppo nojata koko olemassaolomme ajan. Aitoa alusta loppuun,” sanoo yrityksen toimitusjohtaja Teemu Partanen. Kaikki nikaman tuotteet valmistetaan kestävän kehityksen mukaisesti ikuisesta kierrätetystä suomalaisesta maailman pohjoisemman terästehtaan, Outokummun jaloteräksestä. Jaur sarjamme kaadin edustaa maailman kauneinta kansainvälisesti palkittua teräsmuotoilua. Sarja voitti kansainvälisessä teräsmuotoilukilpailussa ensimmäisen palkinnon vuonna 2002 (SSAD). Nikama Designin tuotteissa valoa taittava teräs välkehtii pehmeästi ja lämpimästi. Kaarevat ja suoraviivaiset muodot elävät taidokkaasti koriste-, lahja- ja käyttöesineissä sekä koruissa. Kuten arktinen luonto pelkistää itsensä riisuen yltään kaiken turhan, myös Nikama Designin terästuotteita sävyttää monumentaalinen, sykähdyttävä pelkistys pienimmissäkin yksityiskohdissa.
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-40 / 87

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
  1. Nikama Lady korvakorut 50mm teräs

    tuotekoodi:NL0220

    115,00 €
  2. Nikama Lady riipus 50mm teräs

    tuotekoodi:NL0120

    Alkaen 95,00 €
  3. Nikama Lady riipus 100mm teräs

    tuotekoodi:NL0320

    145,00 €
  4. Nikama Ranka käsirengas kiiltävä Koko M

    tuotekoodi:N1309MK

    258,00 €
  5. Nikama Sydän riipus 15mm, harjattu

    tuotekoodi:Sydän

    59,00 €
  6. Nikama Sydän riipus 15mm, kiillotettu

    tuotekoodi:N120

    59,00 €
    Ei varastossa
  7. Nikama Silta korvakorut 50 mm

    tuotekoodi:N0915

    159,00 €
  8. JAUR tarjotin

    tuotekoodi:104

    138,00 €
    Ei varastossa
  9. Nikama Guard riipus 30 mm kiillotettu

    tuotekoodi:NG0119

    92,00 €
    Ei varastossa
  10. Nikama Sydän riipus 50 mm kiillotettu

    tuotekoodi:N119

    120,00 €
    Ei varastossa
  11. Nikama I korvakorut 50 mm, kiiltävä

    tuotekoodi:N617

    130,00 €
  12. Nikama Guard riipus 70 mm, kiillotettu

    tuotekoodi:NG0519

    152,00 €
  13. Nikama Guard korvakorut 30 mm, kiillotettu

    tuotekoodi:NG0319

    99,00 €
    Ei varastossa
  14. Nikama Silta käsirengas kiillotettu

    tuotekoodi:N0515

    Alkaen 149,00 €
  15. Uusi Leijona riipus 30 mm harjattu

    tuotekoodi:NS0117

    65,00 €
  16. Nikama Jaur salaattiottimet

    tuotekoodi:802

    148,00 €
  17. Haapa Tarjotin 470 x 320

    tuotekoodi:426

    149,00 €
  18. Arctichrome kukkamaljakko

    tuotekoodi:101

    125,00 €
    Ei varastossa
  19. Nikama Sydän riipus, 25 mm kiillotettu

    tuotekoodi:N612

    82,00 €
  20. Arctichrome avainkaappi

    tuotekoodi:213

    156,00 €
  21. Actichrome paperiveitsi

    tuotekoodi:215

    48,00 €
    Ei varastossa
  22. Nikama Muisto riipus 50 mm, kiillotettu

    tuotekoodi:NM119

    145,00 €
  23. Nikama Muisto korvakorut 45 mm, kiillotettu

    tuotekoodi:NM219

    159,00 €
  24. Nikama Silta kaulakoru 30 mm ,kiillotettu

    tuotekoodi:N0115

    89,00 €
  25. Uusi Leijona riipus 50 mm, kiiltävä

    tuotekoodi:NS0417

    117,00 €
  26. Uusi Leijona riipus 30 mm, kiiltävä

    tuotekoodi:NS0217

    65,00 €
  27. Nikama Sydän kiillotettu

    tuotekoodi:N412

    227,00 €
  28. Nikama II korvakoru 50 mm,kiiltävä

    tuotekoodi:N817

    130,00 €
  29. Nikama Sydän korvakorut 20 mm, harjattu

    tuotekoodi:N213

    99,00 €
  30. Nikama II Riipus, 90 mm kiillotettu

    tuotekoodi:N409

    195,00 €
  31. Arctichrome konjakkipikari

    tuotekoodi:606

    449,00 €
  32. Arctichrome seinäkello, pyöreä

    tuotekoodi:307

    Tarjouksessa 52,50 € Normaali hinta 70,00 €
    Ei varastossa
  33. Arctichrome seinäkello, neliö

    tuotekoodi:303

    Tarjouksessa 52,50 € Normaali hinta 70,00 €
  34. Haapa Mini kulhot 2 kpl

    tuotekoodi:428-429

    51,00 €
  35. Nikama Ajatus riipus 55 mm kiillotettu

    tuotekoodi:N1015

    152,00 €
  36. JAUR käsirengas 5 mm harjattu

    tuotekoodi:NJ0216

    Alkaen 69,00 €
  37. JAUR käsirengas 5 mm kiilllotettu

    tuotekoodi:NJ0116

    Alkaen 69,00 €
  38. Nikama I riipus 50 mm kiillotettu

    tuotekoodi:N217

    120,00 €
  39. Nikama II riipus 30 mm kiiltävä

    tuotekoodi:N809

    92,00 €
  40. Nikama I riipus 30 mm kiiltävä

    tuotekoodi:N609

    92,00 €
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-40 / 87

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
maksaminen

Maksaminen

Verkkokaupassamme käytössäsi ovat checkout,.fi maksutavat. Eli voit maksaa kattavasti lukuisilla eri maksutavoilla. Lue lisää täältä
asiakaspalvelu

Myymälämme

Myymälämme sijaitsee kauppakeskus Zeppelinissä, joka löytyy kempeleen Ylikylän alueelta. Tule myös paikanpäälle ihastumaan tuotteisiimme.

Toimitustavat

Tarjoamme lukuisia eri toimitustapoja. Valitse tilausta tehdessäsi itsellesi mieluisin tapa vastaanottaa paketti. Helppoa ja vaivatonta!